Tämä kertomus on jatkoa sarjalle Kymppitonni Katiskalla.
30.8.2016 noin kymmenen tuhannen kilometrin ajojen jälkeen Citroën C4 vaihtui vantaalaisen autokauppiaan pihalla 2006 Nissan Primeraan. Nissan oli juuri katsastettu, seuraava katsastus vuoden 2017 syyskuussa. Sain 300 euroa välirahaa.
Nissanilla oli ajettu 295 000 kilometriä. Tyyppivianmukaisesti kuljettajan etusivulasi ei toiminut. Moottorin vikavalo paloi, myyjän mukaan kyseessä lambda-anturi eli ei kovinkaan kriittinen vika.
Auton hienoakin hienompi väritelevisionäyttö neuvoi välttämään ajamista kovilla nopeuksilla, joten päätin olla ajamatta yli 120 km/h tuntinopeudella.
Osasyynä autonvaihtoon oli Nissanin peräkoukullisuus. Tarve kuljettaa polkupyörää aamuisilla työmatkoilla ratkesi hankkimalla Itäkeskuksen Prismasta kotimaisvalmisteinen polkupyöränkuljetusteline viidelläkymmenellä eurolla. Heti seuraavana päivänä kävin hankkimassa Tattarisuon autopurkamolta kaksi merkkikohtaista pölykapselia kahdellakymmenellä eurolla. Auton ulkonäkö komistui mielestäni ainakin sata euroa arvokkaamaksi.
Ensimmäisenä viikonloppuna Nissanin kuljettajanpuoleisen sivulasin kaksipuolisella teipillä tehty kiinnitys alkoi irtoilla. Vaikka asetin lasin takaisin paikoilleen, oli se öiseen aikaan pudonnut ja kuinka ollakaan seuraavana aamuna Helsingin Sanomat raportoivat syyskuisista ennätyssateista. Auton lattia oli varsin märkä ja istuessani kuljettajan paikalle shortsit kastuivat.
Sunnuntaisen päivän muututtua jälleen kauniin aurinkoiseksi kurvasin Motonetin myymälään ja ostin rullan vahvinta kaksipuolista teippiä sekä puuttuvat kaksi pölykapselia. Alkusähellysten jälkeen hain vielä toisen rullan teippiä. Ostokset yhteensä 35 euroa.
Kotipihalla tartuin ruuvimeisseliin ja purin etuoven rakenteita päästäkseni oven sisään pudonneeseen lasiin käsiksi. Puhdistin ikkunantiivisteen ja lasinreunan alkoholilla, tässä tapauksessa partavedellä, ja puristin lasin paikoilleen. Kissanruokapaketin pahvista taittelin oven sisään tukkeen estämään lasin putoamisen.
Vastoin tapojani kurkkasin jo tässä vaiheessa myös auton konepellin alle. Auton huoltokirjan viimeisin merkintä kun oli jo n. 90 000 kilometriä vanha. Rapsuttelin mustuneet akunkengän ja -navan kirkkaiksi. Öljytikusta totesin että öljyä on vähintäänkin riittävästi ja että öljy on väriltään terveen ruskeaa. Tässä vaiheessa ostin englantilaisvalmisteisen Nissanin tankin täyteen lyijytöntä bensiiniä ja päätin keskittyä ns. kovaan ajoon kunnes taloudelllinen tilanteeni sallisi kuljettajan ikkunalasinnostimen ja lambda-anturin korjauttamisen.
Käytetyn Nissanin tarina jatkuu tulevissa jaksoissa…
Katiskan Poika 